top of page
MALLORY CITY

On vuosi 2025. Toiseksi kylmäksi sodaksi kutsuttu sota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on päättynyt vuosi sitten, ja vaikka sota ei varsinaisesti koskaan edennytkään Yhdysvaltojen maaperälle, sen mukanaan tuomat kulut näkyvät maan taloudessa edelleen. Armeijan rahoittamiseksi jouduttiin leikkaamaan tuntuvasti muunmuassa koulutuksesta ja tieteellisistä avustuksista, ja niinpä teknologia ei ole juurikaan sodan syttymisvuodesta 2015 kehittynyt. 

 

Sota vaikutti kaikkiin eri tavalla. Joillekin se tarkoitti vierasta tai tyhjää sänkyä komennuksen tullessa, pelkoa omasta tai läheisten puolesta etenkin tilanteen kärjistyessä pahimmilleen vuonna 2021. Toisille sota tarkoitti lähinnä kovempaa verotusta ja suunnitelmia muuttaa pois Yhdysvalloista neutraalimmalle maalle Kanadan tai Meksikon puolelle, ihan vain varmuuden vuoksi. Jotkut eivät jaksaneet välittää sodasta ollenkaan vaan elivät elämäänsä totutulla tavalla, piittaamatta ympärillään riehuvasta lamasta ja romuttuvasta taloudesta. Neljännelle ihmisryhmälle sota tarkoitti tilaisuutta rikastua ja kukoistaa. Laittomat aseet ja huumeet alkoivat liikkua entistä laajemmin, ja katukaupasta tuli aina vain rohkeampaa. Tiukentuneen budjetin takia leikatuilla poliisivoimilla ei ollut toivoakaan pitää kasvavaa rikollisuutta kurissa, ja niinpä sodan vaikutukset alkoivat näkyä myös Mallory Cityssä. Tuloerot kasvoivat; rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät, ja köyhyyden pohjalle ajamat ihmiset sortuivat rikollisuuteen.

 

Nykytilanne.

 

Mallory City sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla, New Jerseyn osavaltion eteläosassa. Lähin toinen suurkaupunki on Philadelphia, eikä New York Cityynkään ole autolla kuin vain vajaan 3 tunnin matka. Monien muiden suurkaupunkien tapaan, myös Mallory Cityläisille on kehittynyt oma standardiaksentti, joka muistuttaa New Yorkin aksenttia. Kaupungin läpi kulkee Miles Creek -niminen joki, joka jakaa kaupungin kahtia. Joen suulla eteläpuolella sijaitsee Vanha Kaupunki, josta länteen avautuu Brickstonin huonomaineinen kaupunginosa. Darlington sijaitsee joen molemmin puolin kaupungin keskiössä, ja varakkain kaupunginosa High Peak on puolestaan joen pohjoispuolella meren rannalla. Tarkemmat kartat kaupungista löytyvät foorumilta.

 

Ulkopuoliselle Mallory City näyttää ensisilmäyksellä yhdeltä Yhdysvaltojen paremminvoivista kaupungeista. Siistin, varakkaampien kansalaisten asuttaman Uptownin, ja keskiluokan kodin Midtownin takana piilee kuitenkin kaupungin vähävaraisten koti, Brickstonin kaupunginosa. Sota ja sen kulut iskivät Brickstonin asukkaisiin kovimmin, mutta rikollisuus ei todellakaan ole keskittynyt vain köyhien kaupunginosaan. Kaupungin paikoitellen kiiltokuvamaisen pinnan alla kuohuu jatkuvasti; vaikka rikollisuus ei ole järjestäytynyttä eikä mafiasta edes kuiskita, poliisilla riittää työtä jokaisessa kaupunginosassa. Korruptioaste ei ole koskaan ollut näin korkealla, huumeet liikkuvat kaikkialla, ja helpompaa kuin yrittää kitkeä sitä on vain sulkea silmänsä kaikelta ja toivoa, ettei kukaan lain väärältä puolelta iske silmiään juuri sinuun.

 

Siispä, käytännössä: teknologia tai lääketiede ei ole juurikaan kehittynyt todellisen maailman viimevuotisesta tilanteesta. Suurin osa verovaroista on mennyt armeijalle, ja maan talous pyristelee sitkeän laman kourissa. Tavalliselle kaduntallaajalle tämä näkyy lähinnä alentuneina palkkoina, inflaationa ja lisääntyneenä rikollisuutena, uutisissa ainakin. Kaikesta huolimatta suurin osa kansalaisista elää edelleen aivan normaalia elämää laman ja korruption keskellä.

bottom of page